Mustarastas laulaa 2 on blogini nimi. Bloggaaja on valokuvaamisesta ja luonnosta pitävä sosiaalinen erakko. Bloggaaja löytää ajoittain itsestään intohimoisen näpertelijän, tai pujahtaa runon ratsaille. Useimmiten kuitenkin istuttaa mielessään suvaitsevaisuuden sipuleita. Lukee jokaisen kommentin ja vastaa niihin tavalla tai toisella.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Makrohaaste
Makrohaasteena on juoma Erittäin ajankohtainen aihe viimeaikaisten helteiden virvoittajana. Kuvassa kylmää mansikkamehua meloniviipaleen kera.
Täältä voit katsoa lisää makrokuvia juomista!
torstai 24. heinäkuuta 2014
Heinäkuun helteessä
Kirjoittaja on oppinut liikkumaan hitaasti varjosta varjoon, auringon paahtamat plus kolmeakymmentä hipovat päivät ovat siihen vaikuttaneet. Vaatteet ovat karisseet yksi toisensa jälkeen päältä ja vettä kuluu normaalia enemmän sekä nestetasapainon että hygienian hoitoon. Kasvit nuokkuvat, nekin huutavat vettä säännöllisin väliajoin. Heh, mutta en minä valita. Jotkut ihmiset oikeasti elävät alueilla joissa tämän kaltainen lämpö on vakio. Enpä enää ihmettele siestaa pimennetyissä huoneissa, tai lepoa puiden varjossa, sillä saman tapaisiin ratkaisuihin olen huoneiden viilennyksessä ja ulkona auringossa päätynyt. Silti yöt kuluvat tyyny kainalossa viileää nukkumispaikkaa etsiskellen.
Naskartelija on tehnyt lähisuolla kierroksen ennen kuin meikäläinen tiesi tästä päivästä vielä mitään. Lakkaa ei kuulemma tule, sille on käynyt kuin lähimetsien mustikka sadolle.
Parhaat kuvaushetket ovat menneet sivu suun, keskipäivällä on valo niin kirkasta, että kuvat 'palavat rikki.' Kuvaamatta on jäänyt piskuinen ovaranpoika, harmaa haikarasta puhumattakaan.
Ja se auton pysäyttänyt kaatosade salamoineen jolloin olin yksin liikenteessä. Vettä tuli "kuin saavista kaataen" niinpä pysäytin olemattoman näkyvyyden takia auton tien laitaan. Salamat sinkoilivat ja ukkonen jyrähteli aivan pääni päällä. Olen aina pelännyt ukkosta, varsinkin kun nousee mustine pilvineen taivaan rannasta päälle ja tuntuu että kivijalat talosta tärähtelevät sen voimasta.
Mansikoiden ja vadelmien aikaan on ateriat muuttuneet marjavoittoisiksi.
Aamulla kävin tarkastamassa myöhään kylvetyn kurttukaalin tilanteen. Sitä supermuudia nyt alan syödä oikein toden teolla. Mökillä olen leikellyt vanhoista lehdistä reseptejä ja käsityöohjeita, mitä ihmettä itsestäni oikein luulen? Että ehtisin tehdä kaiken mitä milloinkin päähäni pälähtää. Suunnitteluosasto päänupissa toimii täyttä häkää, vaikka toteuttajapuolen osallistuja taitaa olla kesälomalla.
Iloitkaa ihmiset tästä lämmöstä ja valosta, tää on ohikiitävää kesä riemuinensa, vaikka tuntuu että kevät alkoi jo maaliskuussa.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Sataa, sataa ropisee
Onpa vaihteeksi mukava kuunnella sateen ropinaa ikkunaa vasten. Kuivaa ja heltaistä jaksoa seuraa aina vääjäämättömästi sade.
Maa on kuivunut, ainakin mansikkasato jää tosi pieneksi osaksi kuivuuden, osaksi jonkun tihulaisen jäljiltä. Pieniin mansikoihin tulee tihentynyt rykelmä, joka pienentää sen kokoa ja makukin muuttuu.
Pitkä viileä kausi veti perässään helteen, johon suhtautuminen näyttää iän lisääntymisen myötä muuttuneen. Enää en kestä paisteessa lojumista, vaan jalka kuljettaa minut määrätietoisesti varjoon suojaan, alta polttavan auringon. Uimaan oli helppo mennä, sekä vaatteitta että vaatteilla, sillä ruohon leikkuun jälkeen kävelin suoraan järveen vaatteet päällä.
Kaikki kalorit ja joulet unohtaneena popsin oman maan perunaa
täysin siemauksin. Onko parempaa kuin juuri maasta kaivettu keitetty peruna ja sipulisilakka, johon näyn vuosi vuodelta enemmän kiintyneeni.
Salaattia saisi syödä päivät pitkät kun sitä pukkaa esiin ennätysvauhtia. Samoin on mangoldin ja lehtikaalin laita. Papuun ja herneeseen on vielä aikaa, kuten artisokkaankin jota ensi kertaa kasvatamme. Maissi on jotenkin kärsinyt, mahtaako ehtiä valmistua tämän suven mittaan. Sen näyttää kesän pituus ja lämpö joka mahdollistaa kasvun.
Aika on lähtenyt suorastaan lentämään. Maailman tuulista saapuneet ovat suunnanneet lapsuuden maisemia kohti, ja ämpy on ottanut pesueensa vastaan maalaiskurmeen kanssa.
Isosyssin vierailu pikkusyssin luona on tuonut iloa ja valoa viime päiviin. Tapaamista on sävyttäneet muistelot esi-isistä, joiden tietoaukkoja isosyssi on paikkaillut. Muistoissa kulkeminen on ollut antoisaa ja esi-isät ovat tulleet osaksi unia viime aikoina. Hautausmaat, kotikunnaat ja kirkko, olen kulkenut siskon jalanjäljissä muistellen.
Tapaamiset ja erot ovat sävyttäneet tätä kesää, vilahtaahan se aina ajatuksissa milloin näemme, vai näemmekö enää, kun lähdon aika koittaa. Onhan tämä kesä monin tavoin osoittanut, että lähdöt saattavat tulla äkkiä, jolloin valmistuminen lopulliseen eroon ei ole mahdollista. Ihanaa on ollut viettää yhteistä aikaa puhellen ja hiljaisuudesta nauttien.
Muistelimme myös oman edesmenneen rakkaan tätimme ruokarukousta;
Kiitos olkoon Jumalalle
ruumiin sielun ruokkijalle.
Armostansa antakoon,
neuvokoon, saattakoon,
suloisesti suojelkoon,
esivallan varjelkoon
rauhan aina antakoon,
viimein iloon kantakoon
aamen.
Ihan varma oikeasta sanajärjestyksestä en ole, jos jollakulla lienee oikeaa tietoa otan mieluusti vastaan.
Näitä tällaisia miettii tänään Ämpy. Miten sinun kesäsi on sujunut?
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Helle saapui
Yhtä salaperäisesti kun kylmä rintama katosi, ilmestyi aurinko mollottamaan pään päälle, Nopeasti katosivat jalasta kahdet villasukat vaihtuen kesävaatteisiin, jotka jostain kumman syystä ovat jälleen käyneet ahtaaksi. No, enpä jaksa sitä nyt surra, sillä olen päättänyt ottaa auringosta kaiken irti. Hikinorot valuvat pitkin selkää ja sukankudin oli pakko piilottaa viileimpien säiden varalle, sillä villalanka lämmitti sylini äidillisen hehkuvaksi. Omenapuun varjossa olen pyörittänyt moninaisia ajatuskuvioita, jos ajattelemisesta maksettaisiin palkkaa, olisin hirmu rikas. Mattopesun jälkeen pulahdin itsekin muoviseen paljuun. Naskartelija ilmestyi kameran kanssa kuin loihdittuna paikalle.
"Vian ei tarvitse olla suuri, kun se on päässä" sanoi ystäväni minulle aikoinaan. Saman vian epäilen pesiytyneen mieleni mutkaan kun julkaisen tämän kuvan: oletteko nähneet Helga-neidin- kylpemässä?
Kalasesonkikin on avattu. Naskartelija sai kesän ensimmäisen kuhan ja minäkin olin saada yhden, mutta tumpeloin ja kala pääsi karkuun. En jaksanut sitä kauaa surra, sillä ilma oli kuin linnunmaitoa ja maisema helli ihmislasta ennenkokemattomalla tavalla.
Olen siirtynyt nukkumaan lattialle, sillä sänky hehkuu lämpöä, peitto painaa ja lakana kietoutuu kaulan ympärille. Rakkaat ystäväni hyttyset ovat heränneet kohmeestaan ja soi soiseli inisevät korvani juuressa. Olin miltei unohtanut, että hyttysetkin kuuluvat kesään.
Tomaatit ovat vihdoinkin osoittaneet kasvun merkkejä, ehdin jo luulla että kasvattavat vaan hirmuisesti lehtiä. Aurinko saa kaiken kauniisti kasvamaan.
Olen kokenut ihmeen, jonka haluan teille kertoa. Eräänä aamuna kun aurinko vilkkui puiden lomasta, jokaisella lehdellä oli sen ansiosta kultainen reunus. Päätin, että nyt on kamerakierroksen aika. Astuin mökin rapuilta kaksi askelta kun jokin suhahti hiuksiani hipaisten edessä olevaan kukkaan. Ritariperhonen oli tullut. Minulla oli kamera kädessä ja niinpä ampaisin "sarja-tulta" kohti perhosta. Noin viidessä sekunnissa kuvaussessio oli ohi. Perhonen lensi korkealle ja katosi näköpiiristäni. Jännitin, tulikohan yhtään kunnon kuvaa, tuli se yksi ja ainoa. Arjen ihme toi hymyn huulilleni.
Kuva-arvoitus: mitä askaretta ämpy yrittää kuvata ( huom. 'taiteilijan vapaus')
Hehkuvan heleää heinäkuuta blogini vierailijoille!
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Runon ja suven juhlaa
Eino Leinon mukana tutustuin runoon, runoilija kulkee mukanani kesän tuoksuissa, kukissa ja tunteessa. Nocturne koskettaa yhä uudelleen;
"puunto pilven, johon päivä hukkuu
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen"
Ystävät rakkaat, lukekaapa runoja!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)