tiistai 5. elokuuta 2014

Kuvaamisen iloa





Pieni lintu antoi kuvausaiheeksi kesämuistoja ja toivotti osallistujille kuvaamisen iloa. Mikäs on tätä kesää muistellessa, sillä silloin kun kesä todella alkoi on lämpö hellinyt lastaan.



Aurinko on paistanut korkealta, välillä taivaan on peittäneet pilvilampaat, toisinaan aurinko on mollottanut pilvettömältä taivaalta kuten tänään.
Lämpö alkaa olla kuumissa lukemissa kun se ylittää plus 30 astetta, silloin mielellään hakeutuu varjoon ja vetten partaille.


Kesämuistoihin kuuluu siili joka pudottuaan viljasiiloon oli hätää kärsimässä. Sieltä se pelastettiin turvaan.



Kesäkissa on naapurista, ilo kissasta yhteinen. Kisu saa rapsutusta ja meille se on terapiaa vailla vastuuta. Ihana Porkkis.


Lohjalla vieraillessamme näimme pelottomia sorsalintuja. Sulkapeite hyvin suittuna ja päälaki kiiltäen se lipui ohitseni ihan läheltä. Souda souda sinisorsa..



Sarjassa kukkia ja mehiläisiä esittelen kesäpäivän unelman. Möttiäinen on pyörinyt kukassa itsensä siitepölyiseksi, eikä oikein tiedä minne lentäisi kesähuumassaan.



Lämmön taas noustessa uusiin ennätyksiin on mukava pulahtaa jorpakkoon niin että järvikukat vaan keinuvat. Hyvää kesää kaikille toivoopi kirjoittaja.





11 kommenttia:

  1. Ihanat kesämuistot, etenkin tuo siilijuttu!

    VastaaPoista
  2. Oi miten söpö siili ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  3. Kivoja eläin kuvia. Siilikin, niitä näkee nykyään niin harvoin!

    VastaaPoista
  4. Kauniita kesämuistoja. Ihana taivas, kukat, mettiäiset ja monet muut.

    VastaaPoista
  5. Aivan hurmaava siili ♥ Uinti mahdollisuudesta olen todella kade.

    VastaaPoista
  6. Onneksi pikkusiili pelastui :). Kauniita eläinkuvia!

    VastaaPoista
  7. Veteen pulahtamaan vielä kerkiää tänäänkin. Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Harvoin päsee kuvaaman siiliä noin läheltä. Ne on sulosia taapertajia.

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia ja kerronnan matkassa on kiva lukijankin kulkea kesämuistojen mukana. Viimeinen kuva on erityisesti mieleeni, siinä on upeaa keinuntaa. Rohkea, taiteellinen kuva!

    VastaaPoista
  10. Mukavia kesämuistoja oli postauksesi pullollaan:) Tuo siili on kyllä huippujuttu, onneksi se pelastui. Minulla on kolme pulleroista poikasta, ne ujostelevat enemmän kuin nämä emo ja ukkosiilit. Mirri oli varsin ovelan näköinen ja pörriäinen varsin kauniisti kuvattu, taisi olla malvassa:)

    VastaaPoista
  11. Uimaan tekisi mieli näitä kuvia katsellessa. :)

    VastaaPoista