keskiviikko 20. elokuuta 2014

Elokuun eetosta





Kun saa elää ajassa, jossa kiire on jo mennyt ohi, ehtii päivän mittaan funtsia monta asiaa. Kun en Ukrainan, Syyrian, Irakin enkä Israelin tilanteelle voi mitään, enkä ebolaakaan pysty nujertamaan mietteeni liittyvät ihmiseen jonka parhaiten tunnen.



Saada aikaan jotakin: Kun pitäisi jotain asiallista puuhastella mieli keksii monta puuhastelun esteeksi monta kiertotietä. Mukavampaa on tarttua neuleeseen tai pensseliin, eikä kirjakaan ole hassumpi koukuttaja pois työn äärestä. Jos minulla ei olisi Naskartelijaa innoittajana, vetelöityminen muodostuisi tavaksi. Mitä sitten? Eikö näillä kymmenillä saisi nauttia elämästä, näinhän se termi kuuluu. Mitä elämästä nauttiminen sitten on? 
Se on syömistä. Ja syöminen pitäisi ensi sijassa pudottaa listan ykköspaikalta/ tai muokata säällisiin määriin, jos näillä jaloilla aion vielä täällä tarpoa. Into liikkumiseen on täydellisesti kadonnut. Raahaudun kyllä pakkolenkille Naskartelijan innoittamana, mutta kuljen puuskuttaen ja puhisten, ja kuin lapsi luvan saatuaani vilistän kotiin ja tietokoneelle. Onhan minulla vielä tämän päiväistä tietsikka-aikaa jäljellä, onhan?

Kun en pysty muokkaamaan vartaloani liikkumalla, olen pää innosta kihisten kokeillut vihreätä aaltoa ruokalistallani. Lisäksi olen vähentänyt hiilareita. Syönyt paljon kasviksia ja omena-aika joka kurkistaa jo ovella, muuttaa kahvittelun oheistuotteet omenaisiksi, niin luulen, tai ainakin toivon.



Pohdimme pienessä naispiirissä mistä johtuu tämä ikuinen syyllisyys naisten tunnoissa? Kasvatuksen tulos, vai kulkeeko se perimänä geeneissämme. Pitäisi olla hyvä äiti, mainio vaimo, kodin valo, ilo ja elo.
Entäs sitten kun tästä valosta katkeaa virta. Ja tekee mieli kunnolla kiukutella. Mullitella, niin kuin täälläpäin sanotaan. Mutta sitäkään ei enää tahdo jaksaa, sillä se on raskasta, eikä johda mihinkään, ei mihinkään muuhun kuin anteeksipyyntöihin lähimmäisille.




Olen salaa ihaillut ihmisiä jotka ovat mitä ovat, joskus melko originelleja ja kantavat ihmisyytensä näennäisesti hyvin. Tietenkään en ole päässyt heidän mieleensä sisään kurkistamaan.
Olla oma itsensä, mitä se on? Kuinka moni tiedostaa olevansa sitä mitä on? Koen olevani aika kirjava kimppu täynnään opetettuja asioita. Ja jos vahingosta viisastuu-osasto olisi vaikuttanut elämääni, arvelisin olevani aika viisas, sillä, sillä saralla minä olen loistanut.



Kerran kunnolla mokattuani ystäväni sanoi minulle lohduksi; Kuule, pohjalla on hyvä olla, sieltä ei putoa. Tälläisia ovat sadepäivän mietteet tänään tietsikan äärellä.

Mitä sinulle kuuluu?



7 kommenttia:

  1. Ihan samoja asioita olen pyöritellyt päässäni (dieetit tosin jätän suosiolla myöhemmäksi). Hämäläisen häpeä-kasvatuksen saaneena olen myös ihaillut, välillä kyllä ihmetellyt negatiivisestikin, ihmisiä, jotka häpeämättä tekevät ja sanovat mitä mielivät. Eivät takuulla mieti vuosia jälkeenpäin, miten sitä tulikin mokattua silloin ammoin... Sillä saralla riittää meikäläisellä oppimista,tosin semmoiseen kultaiseen keskitiehen asti mieluummin.

    VastaaPoista
  2. Sirokko
    Onkohan hämäläinen häpeäkasvatus sukua satakuntalaiselle, mitä ihmisetki sanoo_kasvatukselle.
    Siispä kultaista keskitietä ja sen hedelmiä etsimään, eikös niin?

    VastaaPoista
  3. Joskus mietin, milloinka pääsee eroon ns. "kiltin tytön sundroomasta", oppisi hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

    Tuohon liikunnan karttamiseen syyllistyn aika usein. Vaikka kännykkääni ladattiin sport tracker, josta lenkin jälkeen näen, miten kivan kuvion nyt sain aikaseksi ja montako kaloria jäi matkan varrelle...ei vaan innosta :)

    Muuten nyt elän ihania aikoja, iloitsen toisesta lapsenlapsesta ja syyskuun lopussa alkavasta matkasta, missä joudun kyllä pistämään töppöstä toisen eteen.:)

    Hieno postaus jälleen sinulta!!

    VastaaPoista
  4. Sirpa
    Onnittelut vielä kerran teille kaikille!

    Kiltin tytön sundroomaa on kait yritetty sovittaa minunkin harteilleni, ja jos se ole sopinut, ainakin sanat ovat jääneet elämään alitajuntaani. Mikä sopii, mikä ei j.n.e

    Minulla on kanssa edessä matka ja töppösiä pitäisi askeltaa eteenpäin reippaanlaisesti. Siksipä tätä yritystä on ollut ilmassa.

    VastaaPoista
  5. Istuin tänne koneen ääreen ja kuljin kanssasi tämän kesän läpi. Kesäsääsi oli tietysti tuttu, kun sentään tässä naapurissa asumme. Toisaalta, nämä sateetkin ovat olleet usein tosi paikallisia. Kun eräänä sunnuntaina lähdimme Poikelilta Lassilaan, huomasimme, kuinka paljon matkalla oli ihan kuivia paikkoja ja sitten taas ihan märkiä.

    Tätä naiseuden riemua ja riesaa pohdimme varmaan kaikki vanhetessammekin. Irja Kilpeläinen, vanha kokenut sielunhoitaja, asui yksin. Kun hänen vointinsa alkoi vähän kerrassaan rapistua eikä hän päässyt paljon liikkumaan, hän kuitenkin sanoi ylpeänä itsestään::
    "Vanhaksi ihmiseksi minulla on todella vastuullinen tehtävä hoitaa yhtä vanhaa sairasta naista. Olen iloinen ja ylpeä siitä, että se sujuu näinkin hyvin."
    Ehkä siinä on tulevaisuudellemme jotain...

    VastaaPoista
  6. Kiitos Maija Irja Kilpeläisen viisaista sanoista. Pitääpä kaivaa esiin hänen kirjansa uudelleen luettavaksi.

    Hyvää syysaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Naisena ja varsinkin äitinä olo on mielenkiintoista, tee mitä vain aina jonkun mielestä väärin. Käytän paljon komentoa "ole ihmisiksi" lapsilleni, niin myös minulle on sanottu ja mielestäni se on hyvä, ihminenhän tekee niin hyvää kuin pahaa, onnisttuu ja epäonnistuu. :)

    VastaaPoista