Mustarastas laulaa 2 on blogini nimi. Bloggaaja on valokuvaamisesta ja luonnosta pitävä sosiaalinen erakko. Bloggaaja löytää ajoittain itsestään intohimoisen näpertelijän, tai pujahtaa runon ratsaille. Useimmiten kuitenkin istuttaa mielessään suvaitsevaisuuden sipuleita. Lukee jokaisen kommentin ja vastaa niihin tavalla tai toisella.
tiistai 5. tammikuuta 2016
Hedelmä
Tämä joulusta saakka keittiön pöydällä pyörinyt kuiva sitruuna ei tee kummoistakaan vaikutusta kuvana, mutta, miten mainiolta se maistuukaan tuoreena kalan kanssa. Sitä voi puristaa veteen, (vanha laihdutuskikka) se sopii moniin leivonnaisiin ja kädet se tekee hyväntuoksuisiksi, siksi se pääsi kuviin, kuviin jota ohjeisti pienen linnun kuvasana hedelmä.
Villiomenapuu herättää minussa kirjoittajana runsaasti rikkaita mielleyhtymiä. Villi, karannut puutarhasta, villi, saanut alkunsa lintujen kuljettamana, villi, kasvaa metsän siimeksessä minne talvinenkin auringonvalo joskus eksyy. Villi, omapäinen, energinen, satoa tekevä, maultaan niin runsaan pirskahteleva ja hedelmäinen, ettei siihen kajoa taivaan linnutkaan. Rakkaat ystävät, tässä teille villiomenapuun hedelmä.
Hei, muistakaahan pukeutua tänään lämpimästi ulkona paukkaa aikasmoinen pakkanen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
:) Vaikkakin sitruunasi on hiukka kuiva, me naiset ollaan meheviä :)) Onpa upea jääkuva tuossa ylhäällä!
VastaaPoistaMinäkin ihastuin tuohon jäätyneeseen oksaan!
VastaaPoistaMutta miten tulisimme toimeen ilman sitruunaa? Agatha Christie oli viisas antaessaan Poirotin sihteerille nimen Miss Lemon! Korvaamaton Miss Lemon!
Pirtsakat kuvat ja selvästi lajike "talviomena" :)
VastaaPoistaTuollaisen hiukan kämäsen sitruunan voi käyttää myös siivouksessa :)
VastaaPoistaUpea jäinen oksa lumosi minutkin!
VastaaPoistaPirteitä pakkaspäivän hedelmiä :)
Sitruunakollaasi on aivan ihana, vaaleansinisine taustoineen ja keltaisine reunuksineen. <3
VastaaPoistaVillistä omenasta olet laittanut hienon kuvan ja tekstin.
Olen samaa mieltä Pienen Linnun kanssa, ei sitruunan elämänkaari lopu siihen ruokakäyttöön. Ja tuo omena lumen keskellä kerrassaan hurmaa.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Villiomenapuu saattaa joskus olla maukaskin. Kaunis lumen keskellä.
VastaaPoistaTodella: sitruuna on monikäyttöinen.
Ja pakkanen se täälläkin paukkuu.
tuo lumiomena on aivan huippu :)
VastaaPoistaNäyttääpä hyvältä sun sitruunasi ja onpa ihana villiomenapuu...=) Ihana hedelmä oksallaan ja lumihuntu päällään <3
VastaaPoistaNyt taitaa olla jäinen villiomena. Meillä oli yli -21 astetta ainakin täällä Lahdessa.
VastaaPoistaEikö villiomenapuu ole jalostettujen omenapuiden äiti? KUvassa villiomena on erittäin kaunis, kuin hymyäisi lumipeitteen alta.
VastaaPoistaSitruunasta on moneksi, mutta kun sitä tarvitsee, niin useimmiten se on kaupassa.
Ihana pongaus toi villiomenapuu omenoineen :).
VastaaPoistaHerkut hedelmät sopivat talvimaisemaankin
VastaaPoistaHauska kuva omenasta lumen keskellä. Raikas kuin ihmisen poski pakkasessa.
VastaaPoistaTuo viimeinen kuva on ihana.
VastaaPoistaMehukkaat kuvat. :)
VastaaPoista