tiistai 13. lokakuuta 2015

Lokakuun kuvia





MakroTex-haaste

Lokakuun päivät ovat olleet täällä länsirannikolla poikkeuksellisen aurinkoisia, tosin viime päivät olen katsellut niitä ikkunan läpi. Sitkeä flunssa kaikkine oireineen on tullut lupaa kysymättä kylään. 

Järven rannalla seesteinen sää näyttää tältä:



Pienen kylämme keskustassa, joen tuntumassa olen kameran kanssa kahden. Ei pöllömpi maisema minun mielestäni.



Samana päivänä vanhan kirkon ikkunan takana kuvaamispuuhissa. Ikkunoiden pullolasivaikutteinen pinta tekee sen takaa peilautuvan syksyisen maiseman satumaiseksi.



Ja kun pakkanen sitten tuli, se tuli kunnolla. Ruusut ja orvokit selvisivät vielä ensimmäisestä pakkasyöstä, mutta kun sama pakkaspoika pärisytteli jäähileistä pussiaan yö, yön perään, nujertui ruusut ja orvokit.



Naskartelija kävi suolla kuvaamassa sen värejä;



Hevoskastanja ei ehtinyt vaihtaa pukuaan syysväreihin kun pakkanen teki selvää jälkeä.



Kasvihuone on tyhjennetty odottamaan ensi kesää, ruusunkiulukat hehkuvat syvää punaa kuin kertoen; älä huoli, tulee uusi kesä ja lämpö, jota niin kaipaat!



Rakkaat blogistelijat ihanaa lokakuuta teille kaikille!

Pieni lintu



30 kommenttia:

  1. Toiseksi viimeinen kuva lehdistä on tosi kaunis.

    Ikkunakuvista olen aina tykännyt hurjasti.
    Tuo sinun ottamasi on aivan uskomaton !

    VastaaPoista
  2. Kiitos
    Ikkuna ja ovikuvaaminen on lisääntynyt vuosien myötä. Mistähän sekin tulee?

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinulla on upeat maisemat! Kirkon ikkunan heijastus on tosi kaunis samoin kuin huurteinen ruusu, vaikka mielellään ei kukkia vielä antaisi pois.

    Minulla ovat usein säilyneet kukat pitkälle marraskuuhun, koska kallio lämmittää, mutta nyt kävi kuten sinun kukillesi. Oli liian monta pakkasyötä ja -päivää peräkkäin.

    Pikaista paranemista sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen tuli tosiaan tiedostetusti, mutta silti yllättäen. Niinpä en hoksannut tuoda edes ruusukimppua pöytään.

      Kukat on muisto vain, uusia odotellessa.
      Kiitos toivotuksistasi.

      Poista
  4. Kiitos samoin! Ensimmäisen kuvan voisi miltei laittaa myös ylösalaisin :) Uskomattoman tyyni järvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järven tyyni pinta on mielen hallinnan ykkösaihe kuvaksi. Hyvänä kakkosena tulee myrskyävä meri.

      Poista
  5. Aivan henkeäsalpaavia maisemia. Ja kuurakuva on kaunis, sääli vain ruusua.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuja kukkimassa oli vielä paljon, sääli todellakin.

      Poista
  6. Aivan mielettömän upea maisema! Tykkään myös tuosta lasikuvasta. On varmaankin vanha rakennus kun lasi on kerran elänyt noin.

    VastaaPoista
  7. Iik, mikä ikkunakuva!<3 Vanhat ikkunalasit sattuu olemaan mun heikkous.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia ikkunoista on joka vuoden ajalta, aina ne vaan houkuttaa kuvaamaan uudelleen ja uudelleen.

      Poista
  8. Ihanat lokakuun kuvat. Kaunista ovat kotisi maisemat

    VastaaPoista
  9. Vau mitä hehkutusta! Uskomattoman kauniita kuvia, tuo lehtikuva ja ikkuna erityisesti. On sinulla upeat maisemat missä kuvailla!

    VastaaPoista
  10. Safa-palkittu kylämme on mielestäni maininnan arvoinen myös kauneudestaan. Tykkään niin asua täällä.

    VastaaPoista
  11. Voi miten kirkas järvenselkä! Ikkunan peilaus on jännästi hoksattu. Muut kuvat, noh, kymppikuvia tietysti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan flunssasta tokenen, tuonne järven rannalle palajan jälleen.

      Poista
  12. Kauniisti on alkanut lokakuusi. Maisemat kuin maalaukset.
    Pakkanen esittää monet kasvot,
    Hyvää lokakuun viettoa edelleen.

    VastaaPoista
  13. Porissa syntyneenä kaikki kuvat missä on vettä iskee minuun. Itse olin ottanut myös hileessä olevasta ruususta kuva, hih

    VastaaPoista
  14. Marina Ruusu hileessä on niin kaunis!

    VastaaPoista
  15. Suokuva on lenpparini, mutta muutkin ovat onnistuneita. Kauniita kuvia. :)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa lokakuuta sinulle myös ja paranemisia sanoo tosi flunssainen äänensä menettänyt reissussa

    VastaaPoista