tiistai 23. kesäkuuta 2015

Tuoksu / haju




Tänään alkavalla haasteviikolla kuljetaan herkistynein aistein. Kesä onkin tuoksuja tulvillaan. Varsinkin sateen jälkeen, jota ainakin täällä lännessä on saatu kokea yltäkylläisesti, se on virittänyt kuvaajan tuoksujen ihmeelliseen maailmaan. Sauna ja vihdan tuoksu on kesän parasta antia.


Kielot kukkivat par' aikaa ja tuulet kuljettavat niiden tuoksua mukanaan.




Syreenit kukkivat myös ja niiden tuoksu on yksi parhaista tuoksuista, ellei paras.


Mansikan kypsymistä odotellessa muistelen viime juhannuksen Mansikka- Britaa. Ei hassumpi herkku!


Kuvittelija rohkaisi itsensä pulahtamalla tänään järveen. Kaikkien tuoksujen keskellä kokemus oli loistava.


Pieni lintu kuljettaa mukanaan lisää ihania ja erilaisia tuoksuja.


tiistai 16. kesäkuuta 2015

MakkroTexin aihe on



Terävä

Jos teista kukaan on milloinkaan harrastanut vetouistelua, takuulla terävä on tutuksi tullut.



Näillä terävillä, jos ei ole saatu kalaa, on nostettu järven pohjasta ajopuita ja muuta sinne joutunutta sälää.



Milloin ne ovat tarttuneet vaatteisiin, käsiin ja joskus jopa kalastajien hattuunkin...



Viehelaatikossa ne tarttuvat toisiinsa kiinni yhdeksi sekasotkuksi, joita selvittelemään tarvitaan itseäni rauhallisempi harrastelija.



Joskus kun kala on syönnillä vieheeseen tarttuu aikasmoinen vonkale ja kalaruoka on turvattu jopa viikoksi kerrallaan.



Oikein hyvää Mittumaarin aikaa teille rakkaat kanssasisaret toivoopi Mustarastas!

Pieni lintu laulaa täällä




tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kesäkuu





on tullut MakroTexinkin myötä. Auringonpaistetta, sadetta, kukkivia kukkia ja vihreän eri sävyjä on luonto tulvillaan. Vanhat luuni kaipaisivat hieman lämpöä, sillä villasukkakierteessä ollaan edelleen.


Omena, luumu ja päärynäpuut ovat pakahtumaisillaan kukista, mahtaneeko olla pölyttäjiä? Aune-päärynä etenkin kutsuu kuvaajaa luokseen.

Ailakki kiehtoi yksinkertaisella kauneudellaan, niinpä piti kipaista hakemaan kamera. 


Unikkojen aukeamista nupustaan seuraan päivittäin. Ja yht'äkkiä se häikäisten avaa terälehtensä ihailtavakseni. Eikös kesä olekin hieno juttu?

Sinitintti on valloittanut mosaiikkimökin, kuten edellisinäkin vuosina.

Istun pihamaalla keinussa ja ihailen arovuokkojen runsautta. Saan naapurista tutun ja hyväilynhaluisen vieraan. Jokapäiväinen rapsutussessio tuottaa meille molemmille onnen tunteita.


Hyvää kesää blogistit!

Pieni lintu sirkuttaa

tiistai 2. kesäkuuta 2015

MakroTexin haaste





Ympyrästä aloitetaan.
Olen monesti miettinyt, jos kaikki se lettutaikinamäärä mitä elämäni
aikana olen paistanut koottaisiin yhteen, kuinka ison astian sillä
täyttäisi?

No, joka tapauksessa vanhan lettupannun löytyminen
oli eräänlainen ympyrän sulkeutuminen, sillä lapsuuden kodissani letut paistettiin tällaisella pannulla. 

Kuvittellisen ympyrän todellistaminen:





Pieni lintu liittää ympyrät yhteen täällä.