Mustarastas laulaa 2 on blogini nimi.
Bloggaaja on valokuvaamisesta ja luonnosta pitävä sosiaalinen erakko. Bloggaaja löytää ajoittain itsestään intohimoisen näpertelijän, tai pujahtaa runon ratsaille. Useimmiten kuitenkin istuttaa mielessään suvaitsevaisuuden sipuleita.
Lukee jokaisen kommentin ja vastaa niihin tavalla tai toisella.
Jos muistot vuodelta 2015, ovat yhtä hataria kuin muistini, ne saattavat mennä historiassa jo kauemmaksikin. Suonettehan sen anteeksi. Muistan, että jossain vaiheessa tammikuussa olisi ollut lunta, ainakin kuvasta päätellen.
Helmikuussa valmistimme innokkaasti nukkeja diakonian hyväksi. Niiden tekemistä seurasi ilo. Jokaiselle nukelle löytyi nimi ja elämäntarina, vai mitä sanotte sanotte tästä: eläkkeellä oleva rehtori joka harrastaa metsästystä?
Kevät alkoi maaliskuussa ja muistan seisseeni pellon reunassa kamera kädessä ja yllättäneeni paikallisen maanviljelijän.
Kevät on mielestäni ihanaa aikaa. Lisääntyvä valo saa mieleni hyppimään tasajalkaa. Huhtikuun lumoa.
Enkä näytä olevan ainoa joka saa keväästä ylimääräistä energiaa.
Ja kun "pääskysestä ei ole päivääkään" kesä voi alkaa.
Kalastajan vaimo istuu tukevasti takatuhdolle kamera kädessään.
Kotipitäjäni kaunis kivisilta ottaa vastaan entiset ja nykyiset asujat.
Sateesta huolimatta mansikkasato oli ilmiömäinen. Tuli tehtyä toinenkin mansikkakermakakku. Puuh!
Löysimme uuden bongauskohteen: hämähäkinseitit. Aamuvarhaisella suolle kuvaamaan. Kahvi termospullossa. Mustikoita suuhun suonlaidalta poimien, ei heti unohdu nämä ikimuistoiset retket.
Ruskaretkellä Lapissa. Mantojärvi esitteli parhaintaan. Kuvaaja on mykistynyt. Kerrankin!
Suoretkiä mahtui myös pitkään syksyiseen kauteen.
Lumikin tuli, oli ja meni. Ehdin kuin ehdinkin mukaan.
Joulukuussa poimimme suolta karpaloita.
Tykkään joulusta. Sen tuoksuista, väreistä ja tunnelmasta. Sen sanomasta. Hyvää uutta vuotta blogini vierailijat! Pieni lintunen
Se on katsojan silmässä kuulee sanottavan kun kauneudesta puhutaan. Komeus solahtaa samaan kategoriaan ja malleja löytyy äärestä laitaan. Niitä kuvataan MakroTexin haasteessa tänään. Niinpä kannan korteni kekoon minäkin: Luonnollinen, teeskentelemätön, aito, ja lämminsydäminen kuvaa sisäistä kauneutta, mutta tuppaa myös vaikuttamaan ulkoiseen habitukseen.
Näitä poikia olen kauan ihaillut kaukaa. "Junamatkaajina" nämä pääkaupungin kasvatit ovat tulleet yleisön tietoisuuteen television välityksellä. Ja katsokaa, miten lempeästi he tuovat valoa kansalle. Komeita poikia!
Maaseudulla kasvaneena ymmärrän, mistä tulee maito ja voi leivän päälle. Niinpä opin nopeasti, että Aberdeen Angus ei ole ruusun nimi, vaan Skotlannissa kasvava lihakarjarotu, josta hyvinkin voi sanoa kaunis ja komea.
Niinpä pysähdyin kuin seinään lomamatkallani, erään kaupan edessä, tätä kieltä minä ymmärrän. Kaupasta sai ostaa käsittelemätöntä maitoa kannuun. Pieni lintu
Aamupala on muodostunut vuosien varrella melkoiseksi rutiiniksi. Ilman puuroa ja mutterikahvia en tunne pääseväni liikkeelle (ja huonosti sen jälkeenkään.) Viiliin, jogurttiin ja muroihin olen kyllästynyt, puuroon en. Myllyn iso kaurahiutale on mielestäni paras.
Puuron päällä vaihtelevat vuodenaikamaut; puolukka ja lakka, mustikka ja omena. Mustikkamehu on parasta mitä tiedän, tämän kesän huikea sato salli sen mahdollisuuden.
Paahdettu leipä, yrttitarhasulatejuusto ja mansikka on kesällä voileipäaatelia jos mikä.
Kuusamon savujuusto ja Rubinolaomenaleipä, nam...Ja lisäksi tietysti mutterikahvia, ei paljon paha! Pieni lintu ja aamupala
Monena syksyinen sää, sen on marraskuu näyttänyt kuvittelijalle. Sää on vaihdellut auringonpaisteesta sateeseen ja välillä on pikkupakkanen puraissut.
Viikottainen kävelyreittini seuraa rautatietä, jossa liikenne on loppunut 80-luvulla. Sen pehmeä ja hiljainen maailma on mieltä hoitava. Viime sunnuntaina puissa roikkuvat pisarat toivat mieleeni tulevat jouluvalot.
Majavaojalla on mielenkiintoista seurata näiden hyvähampaisten touhuja. Ojan yläjuoksulle valmistuu pato ja syötävää talven varalle hamstrataan innokkaasti.
Tämä haapa oli kaadettu radalle poikittain. Haapa on näiden piilossa pysyvien veijareiden herkkua.
Pakkasyön jäljiltä ruusunmarjat ovat kevyessä kuorrutuksessa.
Kotikirkko auringon valaistuksessa.
Arvatkaapas mikä tämä on? Pieni lintu laulaa täällä.
Hiukan pimeäksi olen itseni tänään, aurinkoisena päivänä tuntenut, sillä jo aamuvarhaisesta asti olen siivonnut yhdistettyä liinavaate-vaatekomeroa. MakroTexin haaste pimeä on näin ollen ajankohtainen monella tapaa. Ja sitten kuviin, joita kaivelin innokkaasti kuvakasoistani, eli vanhoilla mennään.
Näin dramaattiseen näkyyn kuvittelija havahtuu ukkosen jyllätessä järven yllä.
Metsän neito Aino kuikuilee minua puun rungosta, ja vaikuttaa kiinnostuneelta kuvailijan touhuistani.
Ilotulituksen kuvaaminen on haasteellista puuhaa pimeällä, palkitsen itseni siivoamisesta pienellä ilotulitteella. Pieni lintu
Aikamatkani lapsuuteen alkaa tästä kuvasta. Muistan silittäneeni salusiinit ja kiinnittäneeni ne ikkunanpielissä oleviin nupeihin kanttinauhan avulla.
Patenttikorkkipulloon kaadoin kannusta oikeaa käsittelemätöntä ja käsittämättömän rasvaista lehmän maitoa, sillä kouluun mentiin omien eväiden kanssa. Koulun jälkeen oman pullon pesu kuului asiaan. Aah tätä nostalgiaa..
Koko elämän kestänyt harrastus lukeminen jatkuu yhä. Mitä olisin ilman kirjojen antamaa sisältöä? Tyhjä huone? Pieni lintu
MakroTex-haaste Lokakuun päivät ovat olleet täällä länsirannikolla poikkeuksellisen aurinkoisia, tosin viime päivät olen katsellut niitä ikkunan läpi. Sitkeä flunssa kaikkine oireineen on tullut lupaa kysymättä kylään.
Järven rannalla seesteinen sää näyttää tältä:
Pienen kylämme keskustassa, joen tuntumassa olen kameran kanssa kahden. Ei pöllömpi maisema minun mielestäni.
Samana päivänä vanhan kirkon ikkunan takana kuvaamispuuhissa. Ikkunoiden pullolasivaikutteinen pinta tekee sen takaa peilautuvan syksyisen maiseman satumaiseksi.
Ja kun pakkanen sitten tuli, se tuli kunnolla. Ruusut ja orvokit selvisivät vielä ensimmäisestä pakkasyöstä, mutta kun sama pakkaspoika pärisytteli jäähileistä pussiaan yö, yön perään, nujertui ruusut ja orvokit.
Naskartelija kävi suolla kuvaamassa sen värejä;
Hevoskastanja ei ehtinyt vaihtaa pukuaan syysväreihin kun pakkanen teki selvää jälkeä.
Kasvihuone on tyhjennetty odottamaan ensi kesää, ruusunkiulukat hehkuvat syvää punaa kuin kertoen; älä huoli, tulee uusi kesä ja lämpö, jota niin kaipaat!
Rakkaat blogistelijat ihanaa lokakuuta teille kaikille! Pieni lintu
Kun asuu maaseudulla pienessä kylässä, ei kadulla kuvaaminen ole kovin tavallista. Silloin harvoin kun kaupunkiin eksyy, sieltä haluaa nopeasti pois. Kuvaaminen ei tule mieleen. Päätäkin särkee ja väsyttää. "Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria" lauloi aikoinaan Anna Hanski, vai oliko se niin? Kaikissa kaupungeissa ei kadut ole pitkiä eikä suoria, eikä leveitäkään sen puoleen, mutta maalaistytölle aikasmoinen elämys tallustella pikkuruisen kaupungin ahtailla kujilla lomamatkalla.
Vastapainoksi kotikyläni vanha kivisilta ja tunnelmallinen pikkutie. aivan kylän keskustassa.
